maanantai 27. heinäkuuta 2015

Viimeinenkin mäki on poljettu


Siinä se on, tämän vuoden Tour de Sock. Pääsin tavoitteeseeni eli sain kaikki sukat tehtyä ja olin enemmän kuin yhdellä etapilla useammilla pisteillä.


Viimeinen etappi oli ehkä hieman tavanomainen ja olinkin vähän pettynyt siihen ensin. Mutta kun lopulta aloitin sukat, oli lopputulos oikein ihana. Käytin näihin aiemmista sukista ja muista projekteista jääneitä Lanitiumin Basic sock -lankoja. Niitä riitti ja jäi yhä edelleen melkoisesti. Tämä oli myös ainut malli, jossa ei tullut mitään uutta, vaan tekniikat olivat entuudestaan tuttuja.

Malli on Nordic stripes.


Tässä vielä yhteiskuva kaikista sukista. Aikaste nättejä, vaikka itse sanonkin.


torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesä on neulojan parasta aikaa


Onneksi on ollut tällainen kesä, viileä ja valoisa. Mikä onkaan ihanampaa kuin neuloa niskat jumissa sukkia ja välillä rentoutua huivien kanssa. Tässä näiden kahden tuloksia viikon sisältä.

Tour on lopussaan ja etappi 5 tulikin kivasti loman aikaan. Päätin yrittää neuloa niin nopeasti kuin kykenen ja aika hyvin meni, olin 12. Samalla tajusin, että hartiani eivät ole tehty tällaiseen pitkäkestoiseen neulontaan ja siitä kärsinkin nyt, kun niska on aivan jumissa ja piti oikein pitää päivä neulomatta. Nyt on jo testisukat puikoilla ja yksi huivikin pian puolessa. 


Vitostouri (näin suomalaisittain) oli ihan ok. Suuria tunteita malli ei herättänyt, mutta oli ihan kiva. Tein tällä kertaa M-koon, kun S vaikutti suhteellisen pieneltä. Näistä tulikin hieman löysät omaan makuuni, mutta uskoisin omistajan löytyvän. Malli on Ophidia ja lankana jälleen Lanitium ex Machinan basic sock, jota siis olen talven aikana saanut lankaklubista 2 vyyhtiä kuusta, joten vielä muutamia löytyy. Enkä voi vain kehua lankaa liikaa, se on taivaallista.


Vanhin tyttäreni bongasi "sattumalta" tämän huivimallin Ravelrysta. Malli on Striped Esjan. Malli on helppo ja lopputulos on tosi kiva. Itse asiassa niin kiva, että hankin jo langat omaan versiooni, jahka sen joskus saan aloitettua, kun jonossa on parittomia sukkia ja muuta mukavaa. Lankoina, ylläri, on jälleen kahta Lanitium ex Machinan perussukkaa (violetit) sekä Hopeasäikeen sukkalankaa (vihreä). Koko on S, mikä ei tarkoita kyllä kovinkaan pientä tässä mallissa, vaan sellaista juuri sopivaa.


Kuudetta etappia odotellessa neulon sukkia ja huiveja, mitäs muutakaan. Sillai kai tääl Poris.




tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kas, yllätys hän neuloo sukkia

Enpä ole tässä ehtinyt postailla enempiä viime aikoina, joten tässä tulee reilun parin viikon sukkailut. Kaksi paria valmistui Lapin reissulla ja yhdet tässä viime yönä.


Tour jatkui etapeilla 3 ja 4. Kolmosen sukat olivat tosi kivat matkalle. Mallin oppi ulkoa nopeasti ja jopa suhteellisen mitättömän näköinen lanka sai ihan uuden elämän. Malli on Touring Bubbles ja lankana yllättäen Lanitium ex Machinan klubilanka.

Nelosetapin sukat olivat kauan odottamani helmisukat. Tosin nyt petyin melkoisesti, sillä olin odottanut jotain hienoa. Nämä olivat kuitenkin aika tavikset. Ihan nätit tuli kuitenkin. Lankana myös Lanitium ex Machinan basic sock Macchiato värissä. Malli From a Distance. Olen kevään aikana neulonut parit testisukat samalla suunnittelijalle ja voi olla siksikin tuntui kuin mitään uutta ei olisi. Näistä sukista tarkemmin sitten, kun on aika julkaista ne.


Kolmannet sukat on perustavikset. Lankana Lidlin sukkalanka ja kylläpä se tuntui karhealta noiden ihanien Lanitiumien jälkeen. Koko on sellainen 41-42.