torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesä on neulojan parasta aikaa


Onneksi on ollut tällainen kesä, viileä ja valoisa. Mikä onkaan ihanampaa kuin neuloa niskat jumissa sukkia ja välillä rentoutua huivien kanssa. Tässä näiden kahden tuloksia viikon sisältä.

Tour on lopussaan ja etappi 5 tulikin kivasti loman aikaan. Päätin yrittää neuloa niin nopeasti kuin kykenen ja aika hyvin meni, olin 12. Samalla tajusin, että hartiani eivät ole tehty tällaiseen pitkäkestoiseen neulontaan ja siitä kärsinkin nyt, kun niska on aivan jumissa ja piti oikein pitää päivä neulomatta. Nyt on jo testisukat puikoilla ja yksi huivikin pian puolessa. 


Vitostouri (näin suomalaisittain) oli ihan ok. Suuria tunteita malli ei herättänyt, mutta oli ihan kiva. Tein tällä kertaa M-koon, kun S vaikutti suhteellisen pieneltä. Näistä tulikin hieman löysät omaan makuuni, mutta uskoisin omistajan löytyvän. Malli on Ophidia ja lankana jälleen Lanitium ex Machinan basic sock, jota siis olen talven aikana saanut lankaklubista 2 vyyhtiä kuusta, joten vielä muutamia löytyy. Enkä voi vain kehua lankaa liikaa, se on taivaallista.


Vanhin tyttäreni bongasi "sattumalta" tämän huivimallin Ravelrysta. Malli on Striped Esjan. Malli on helppo ja lopputulos on tosi kiva. Itse asiassa niin kiva, että hankin jo langat omaan versiooni, jahka sen joskus saan aloitettua, kun jonossa on parittomia sukkia ja muuta mukavaa. Lankoina, ylläri, on jälleen kahta Lanitium ex Machinan perussukkaa (violetit) sekä Hopeasäikeen sukkalankaa (vihreä). Koko on S, mikä ei tarkoita kyllä kovinkaan pientä tässä mallissa, vaan sellaista juuri sopivaa.


Kuudetta etappia odotellessa neulon sukkia ja huiveja, mitäs muutakaan. Sillai kai tääl Poris.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti