keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vaikka mitä

Tässä on valmistunut muutamia töitä, joita en ole oikein ehtinyt blogata omanaan, mutta antaama tulla nyt pötkössä.

Ensinnäkin joulunpyhinä vanhimmalle tyttärelle tehdyt lapaset. Lapaset on Dropsin Nepalia kirjoilut seiskaveikkaa.

Lintilla on Lanitium ex machina ihanaa silkkivillasukkalankaa. Malli on juuri sopiva tuollaiselle yhdelle vyyhdille. Oikein kiva, kevyt, pehmeä pikkuhuivi.


Ja sitten vähän suuritöisempi ihanuus eli oma Lanesplitter hamoseni, joka miehen mukaan on liian lyhyt, mutta en ole siitä samaa mieltä. Lankana on seiskaveikkaa. Yritin saada tuhottua erinäisiä nöttösiä, mutta mikään lanka ei tähän loppunut.




tiistai 6. tammikuuta 2015

Mua taitaa huivituttaa





Vuoden alku on lähtenyt käyntiin huivien merkeissä. Tässä pari ihanuutta, jotka sain nyt kuvattua pihalla viimeinkin auringon paistaessa ja pakkasen purressa.

Molemmat mallit ovat Janina Kallion käsialaa. 


Vihreän aloitin joulukuussa Prahan matkallamme. Siinä on lankana Dropsin alpakka. Muutaman poiston jätin vahingossa pois, joten huivi ei ole ihan niin iso kuin pitäisi, mutta se ei haittaa lainkaan. Malli on Interlude.

Ruskea-oranssi on tyttäreni valitsema sekä mallin että lankojen osalta (tai lankojen värin). Lankana Kaheleiden vaihdosta saamani Heritage oranssina ja Dropsin alpakka ruskeana. Tuo alpakka on ihan lempilankaani. Ruskeaa huivia on hieman vaikea kuvata, sillä se on tosi pitkä, sellainen, mikä menee kaulan ympäri useamman kerran ja unelmapehmeä. En pingottanut sitä kovinkaan rajusti, joten nuo harjanteet näkyvät vähän heikosti. Mallina on Julia.