tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenterisukat


Voi, että rakastin tätä kalenteria. En saanut montakaan nöttöstä loppuun, mutta ei sillä väliä. Sain ihanat sukat ja opin kaksi asiaa. Lankojen "päättelyn" neuloessa ja jälkikäteen tehdyn kantapään.


Jouluntoivotukset kaikille, jotka vielä blogiini eksyvät.

tiistai 10. joulukuuta 2013

SNY paljastui

Ihanaksi SNYkseni paljastui KaSu Kaesan käsitöistä.

Nyt on aivan haikea olo, mutta onneksi löytyy vielä Snyn lähettämiä lankoja neulottavaksi.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Angry bird

Snyni heitti joulukuun paketissaan myös toisen haasteen. Angry Birds -amigurumin virkkaamisen. Enhän tietenkään voinut odottaa kovinkaan pitkään, joten tulipas tuokin haaste suoritettua viikonlopun aikana, kun tuo virkkausflow on päällä.

Lanka ja ohjeet Angry Birds knit kitistä.

Olen kyllä aloittanut myös kirjoneulelapaset, mutta ne on hyvin alkuvaiheessa, kun koukku houkuttaa...

Joulupalloja

Sain Snyltä haasteen virkata joulupalloja ja kahta eri lankaa. Koska virkkaus on nyt lempipuuhaani, päätin aloittaa heti ja sainkin toimeksi viisi palloa. Ohuempaa lankaa jäikin vielä tuleviin palloihin. Ohje oli Snyni kirjoittama, mutta Novitalta lähtöisin.

Pöllöjä

Päätin tehdä joululahjaksi pöllöavaimenperiä. Ei mennyt ihan putkeen. Ensimmäisen tein 7 veljestä langoista, tuli melkoisen iso, ei ihan avaimenperä kokoa. Toisen tein Nallen jämistä. Parempi, mutta liian iso vieläkin. Ehkäpä otan käyttöön nuo vielä ohuemmat sukkalangat. Onneksi näitä tekee nopeasti ja varmasti liian isoillekin löytyy onnellinen omistaja.

Pari Baktusta

Baktus on siitä kiva huivi, että sitä voi tehdä silmät kiinnit, ajatellen jotain ihan muuta, langasta kuin langasta, ilman pienintäkään ajatusta jne.

Katselin kauhistuneena lankakasojani ja päätin, että jotain pitää tehdä. Lapsia nukuttaessa, hämärässä ei oikein pysty tekemään mitään tarkkaa tai ylipäätään näkökykyä vaativaa. Baktus on loistava valinta tähän tilanteeseen. Tempaisin viikon aikana näitä jopa kaksi. Toinen Novitan Noki-langasta ja toinen Usvasta. Omaan käyttöön eivät tule, vaan tuonne pursuavaan lahjalaatikkoon, josta joskus lähtevät jonnekin käyttöön.

Kuvausolot ovat kyllä surkeat ja oma mielikuvitus riittää näymmä vain tuon syyshortensian käytöön, mutta käsityksen varmaankin saa.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

SNY:n joulukuun paketti

Voi ei, mä en vain kestä. Itse olen tuskitellut oman Sny-pakettini kanssa ja sitten tulee kotiin tällainen, täydellinen paketti. Jopa muuttui kaikkien ilme kertaheitolla. Lapset hyppivät tasajalkaa nähdessään puuhakirjat ja itselläni sormet alkoivat syyhyymään nähdessäni kaikki ihanat langat niihin sopivat ohjeet. Noita susilapasia itse asiassa kurkkailin jokin aika sitten, mutta en vielä printtaillut, joten varmasti menevät kutimille mitä pikimmin. Amigurumia en ole vielä koskaan virkannutkaan, vaikka pari kirjaakin aiheesta löytyy hyllystä. Nyt ei ole enää tekosyitä.

Paketista löytyi siis niin käsittämättömästi kaikkea ihanaa, että päätä huimaa. Siellä oli 3 kerää TeeTee Pallasta lapasiin ja ohje niihin. Kaksi puuhakirjaa ja kahdet puuvärit lapsille. (Tähän pakko mainita tyttären kommentti "Miten se voi tietää, että mä just tykkään eläimistä ja veli tuollaisista?") Sitten löytyi joulupukkisuklaa minulle ja kuusenkoristeita (suklaata) sekä vielä pikkusuklaita. Ja kyllä meillä pidetään suklaasta. Elikoille herkkuja, kissa kiittää ja koirat kans. Jouluinen yrttijalkakylpy, jonka aion nauttia jokin ilta ihan yksin. Kiva joulutonttukoriste, nämä ovat omia suosikkejani. Sitten oli teepusseja, aina hyvä valinta "Uskollinen ystävä" lempiteitäni.

Ja hyvä ei lopu tähän... Oli kaksi haastepussia, jotka suorastaan revin auki. Toisessa ohje joulupalloihin ja toisessa Angry Birds amigurumiin. Ja kyllä tulee tehtyä varmasti.

Hermojani koetellaan vielä maanataihin eli 9.12. saan avata viimeisen paketin, jossa armas Snyni paljastaa itsensä. Jaksan kyllä odottaa, onhan mulla tekemistä siihen saakka. 


Olen jälleen äärettömän kiitollinen Sinulle, kyllähän tässä on haikeutta ilmassa. Olet ollut ihan paras SNY ja olet toki vieläkin :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pääkallopipo

Nuori herra toivoi luurankopipoa. Tyhmä äiti päätti tehdä vain pääkalloja, mutta oletan saajan tyytyvän myös näihin hetken kiukuttelun jälkeen. Tosiaan aina ei ole kiitollista neuloa lapsille, vaan ensimmäiset kiitokset ovat välillä "tää on ihan tyhmä" -tyylisiä.

Tässä lankana Maija kaksinkertaisena. Pääkallon mallin löysin Ullasta. Tässä pipossa on vain 7 pääkalloa ja silmukoita siis 70. Kavennuksetkin tein toisin.



torstai 28. marraskuuta 2013

Pinkki pelastaa pimeältä (aka pretty in pink)

Pinkki ei ehkä kuulu lempiväreihini, mutta nuoremman tyttäreni lempiväri se ehdottomasti on. Tosin pinkki yhdistettynä esim. mustaan tai violettiin on aivan eri asia.

Sain SNYltäni marraskuun paketissa ihanaa pinkki-lila-lankaa (Katia  Basic Merino Flash) ja siitä aloitin heti tuolloin jälleen Rikke-pipon (jo kolmas). Tässä virkkaushuumassa ja lukemattomien keskeneräisten töiden keskellä valmistuminen kuitenkin kesti hieman pidempään. Viime tulosta tuli ja pipo on valmis. Täytyy myöntää, että paranee vain vanhetessaan siis Rikke-hatun tekotaitoni, sillä tämä on ehdoton suosikkini ja ehkäpä jää vielä ihan itselle. Kuvassa tosin nuoremman neidon päässä. Lanka ei ehkä ihan noin neonpinkkiä ole, hieman salama muuttaa väritystä, mutta melkoisen värikästä kuitenkin. Pinkkiä on sillai kivasti lilan joukossa.

Neitonen sai pinkit lapaset. Lapasissa on tummanlila peukku. Lanka on Lidlin lankaa. Lanka on melkoisen paksua ja neuloin lapaset tiiviisti 4:n puikoilla 6 silmukkaa per puikko.

Ja muuten Pretty in Pink on ihan lempileffojani.


tiistai 26. marraskuuta 2013

Välimuistaminen SNYltä

Ihanainen Snyni muisti minua jälleen. Aivan huikea retrolehti, joka on jopa vanhempi kuin minä itse. Pöllö vaikutti aika kivalta, samoin muutama myssy. Ehkäpä jotain laitan puikoille. Kirjassa oli mukavia vinkkejä neulomiseen, eikä neulekirjoja voi olla koskaan liikaa.

Kiitokset Snyni jälleen.

Tennaritossut

Törmäsin ihanaan tossuohjeeseen ja tässä virkkaushuumassa oli aivan pakko aloittaa, vaikka vähän olinkin päättänyt keskittyä Kyjy-töihini. (Pahasti muutoin alkaa tuntua, että mun Kyjy jää kesken...)

Näitä ajattelin tehdä muutamat lisääkin, ehkä kokeilen hieman pienentää, jotta saan lasten koon tai sitten kokeilen ohuemmalla langalla. Näissä on 7 veikkaa virkattuna 3 mm puikolla. Mä niin haluan virkata koko ajan, tosin onhan tuossa neulomuksiakin valmistumassa.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Miehen lapaset

Kun sitä päättää, niin sitten tapahtuukin. Toinen valmis KyJy-työ tänään, hyvä minä. Enää kuusi työtä kesken ja näistä kolmet ovat sukkia, joista toinen pari on jo valmis, joten ehkä hienoinen toiveikkuus on vielä sallittua, vaikkakin kaksi huivia onkin melko alkutekijöissään. Vielä en ole valmis luovuttamaan.

Tässä lapaset miehelle. Lankana Regia 8-fädig, ruskea. Puikkoina 4 mm bambut. Nopea työ, kun vain jaksoi jatkaa ja aloittaa. Lanka oli uusi tuttavuus, mukava neuloa, mutta ehkä hieman ei luonnollisen oloinen omaan makuuni.

Miehen jämälankasukat

Päätin, että nyt loppuu uusien töiden aloittaminen ennen kuin kaikki keskeneräiset ovat valmiina. Saas nähdä montako saan valmiiksi ennen kuin päätös luistaa.

Aloitin näistä KyJy-sukista. Koko on jotain 44-45. Lankana on 7 veikan jämiä ja muita vastaavan paksuisia. Jussia on oletettavasti jokin näistä. Jämiä neuloontui jonkin verran, mutta vielä löytyy, aivan liikaa.

Näihin tuli eräänlainen paniikkipäätös, kun huomasin sukista tulevan liian pitkät tein nauhakavennuksen kaventaen joka kerroksella. Eipä varmaan kuitenkaan käyttöä haittaa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Harmaata harmauden keskelle


Ei ehkä ihan piristävin lankavalinta, mutta lopputulos on aivan ihana, vaikka itse sanonkin. Kyseessä on jälleen Fairy Tail -malli Ravelrysta. Mieli halajaa aloittaa vielä yhtä, mutta nyt pitää pysyä kovana ja yrittää ainakin saada noita kymmeniä keskeneräisiä valmiiksi. Kyjyn loppu häämöttää, mutta aika monta sukkaa ja lapasta odottaa vielä paria huiveista puhumattakaan.

Lankana on Rose Mohair muutaman vuoden takaa. Lankaa meni kolme kerää.




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pikakauluri

Pikkumies on hukannut kaulurinsa, joten sellaiselle tuli pikainen tilaus. Onneksi olin hamstrannut Dropsin Nepalia, josta saa nopeasti lämpimän ja pehmeän neulomuksen. Lankaa meni melkein koko kerä. Loin aluksi 60 silmukkaa, joilla neuloin 2 o, 2n tuon kaulan verran. Sen jälkeen lisäsin joka kolmas kerros vuoroin nurjiin yhden ja vuoroin oikeisiin yhden. Lopulta neuloin vielä muutaman kerroksen 4 o, 4 n. Pienimies ei ole mikään harteikas, joten kauluri on juuri sopiva. Kuvaa ei saanut ottaa tuote kaulassa, joten joudutte uskomaan sanaani, että sopivuus oli erinomainen.

Virkattu huivi

Olen tavallaan hyvin rakastunut tähän malliin. Aloitin kyseisen huivin ensin vuosikertaa Rose mohairista, mutta perjantaina Lidl-käynnillä hyperventiloin halpojen lankojen edessä niin pahasti, että hurahdin ostamaan paksua lankaa ja vielä kellertävää, sinapinkeltaista. Eipä juurikaan tarvinnut miettiä, mitä aloitan langasta ja lauantain aikana huivi valmistuikin jo. 

Malli on ihana, helppo muistaa, mutta kuitenkin mukava virkata. Pidän kovasti lopputuloksesta, vaikka painoa huiville kertyi 500 grammaa, joten ei mikään ihan peruskäyttöön tarkoitettu huivi. Enemmän sellainen sohvannurkassa käpertymistä odottava ihanuus.

Aurinko pilkahteli onneksi tänään, joten sain kivoja valoisia kuvia Einon jälkimainingeissa.







keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Snyn marraskuun paketti

Nyt ei enää ymmärrä. Olen tuskitellut viimeiset kuukaudet projektipussin puutetta, mutta oma ompelutaitoni on erittäin ruosteessa ja parhaimillaankin ollut surkea. Etenkin suorat linjat ovat haasteellisia. Ja mitäs löydänkään Snyni paketista, aivan ihanan projektipussukan. Kiitos!!!

Mutta tuohan on vain alkua, sillä paketista paljastui kaikkea ihanaa. Kuvittelit täysin väärin langan kanssa, sillä rakastan sitä, aivan ihanaa. Ihanan väristä, ihanan pehmeää. Tuli jo hienoinen tahtojen taistelu pikkuneidin kanssa kummalle langasta neulotaan jotain. Luulen kyllä saavani siitä meille molemmille jotain, ehkä viimen Rikke-pipon itselleni. Niin loistava lankavalinta. 

Tämäkään ei ollut vielä kaikki paketissa oli suklaata (Royal-patukka), joka piristi iltapäiväkahvilla jo ennen kuvaushetkeä. Lakritsat löysivät tiensä parempiin suihin heti kameran sulkemisen jälkeen. Teetä ei voi koskaan olla liikaa, enkä olekaan kyseiseen teehen tutustunut, enkä ole myöskään suklaalusikkaa saanut vielä itselleni. Koirien ja kissan muistamiset olivat myös takuuvarmoja. Kiitos näistäkin siis.

Mutta tässäkään ei vielä ollut kaikki. Muffinssivuoat tulevat varmasti käyttöön ja kokeilen ehdottomasti tuota valkosuklaamuffinssiohjetta, varmasti mieheni lemppari jo valmiiksi. Kaiken kukkuraksi ihania neuleohjeita kahden lehden verran, joista kumpaakan en vielä omistanut, vaikka olenkin hipelöinyt. 

En ehkä osaa sanoa riittävästi kiitos, mutta kiitos vielä kerran. Olet selkeästi ajatustenlukija. 

Sen verran olen nyt tylsä ja ilkeä, että en sano, mitä haluaisin joulukuun pakettiin tai muutoinkaan, sillä selkeästi olet pääni sisällä. Minulle jokainen ajateltu paketti on täysin oikea ja erinomainen. Selkeästi olit tätäkin pakettia pohtinut ja se tuntuu lämpönä. Tässähän melkein herkistyy...

Vielä kerran suurkiitos aivan loistavasta paketista ja toivon sinulle (ja toki kaikille muillekin) auringonsäteitä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Valmistuneita


Hitaasti, mutta varmasti Kyjyilyt valmistuvat.


Villapaita on neulottu ainakin 6 vuotta marinoituneesta Rose mohairista. Paitaan meni vähän vajaa 6 kerää, joten 14 vielä jäljellä. Kannattaa ostaa isoissa paketeissa. Paita on muuten aivan ihana, mutta vähän liian iso. Kaula-aukko olisi saanut olla melkoisen paljon pienempi ja leveyttäkin on ihan riittämiin, mutta kuulemma tällaiset kasarihenkiset paidat ovat kuuminta hottia.

Toiset valmistuneet Kyjyilyni ovat miesten sukat Fabelista. Ihan perussettiä.




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Virkattu huivi

Olen etsinyt sopivaa virkattavaa huivimallia, mutta mikään ei ole miellyttänyt silmää, joten tein omasta mallista. Tähän olen oikein tyytyväinen. Täytyy testata vielä ohuemmasta langasta ja jollain kivalla reunuksella.

Tässä lankana on Novitan Metso. Täyttä akryylia ja aika paksu, mutta ihan kivasti istui huiviin. Lankaa meni kaikkiaan tupsua vaille kaksi kerää.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sukkasato jatkuu

Äärettömän hitaasti etenevät nyt kaikki työni, sillä mielenkiinto on niin jakautunut neulonnan, virkkauksen ja neulakintaiden välillä. Vähän aloittelen jotain ja sitten päätänkin jotain muuta. Jotain kuitenkin valmistuukin. Nämä lähtevät lämmittämään työtoverini jalkoja.

Lankana 7 veljestä ja ohje omasta päästä.

torstai 17. lokakuuta 2013

Välimuistaminen Snyltä

Tänään odotti ihanainen päivän piristys jälleen töiden jälkeen. Snyni osoitti jälleen meedion kykyjään. Eipä taida olla kuin kaksi päivää, kun kävimme kiivaan keskustelun 7 vuotiaan kanssa äidin neulojen katoamisesta, vain yksi enää jäljellä. Nyt on onneksi enemmän. Kiitokset jälleen. Ihana kortti.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Toinen nostepinne

Tänään mieheni toi kotiin puutyökurssiltaan uuden version nostepinnestä. Tämä olikin jo huomattavasti paremmin käteeni sopiva ja sain jopa aivan siedettävän kerän aikaiseksi. Malli on omasta päästä, tosin ideoita otettu sieltä täältä netistä.


Neulakintaat



Olen käynyt nyt kolme kertaa neljästä paikallisen kansalaisopiston neulakinnaskurssilla ja olen saanut ensimmäisen kintaani valmiiksi. Se jo sinänsä saavutus, vaikka kintaat ovatkin hyvin muotopuolet. Olen ylpeä itsestäni, että opin tekniikan kaikista epäilyistäni huolimatta suhteellisen nopeasti. Nyt jopa uneksin neulakintaiden tekemisestä. Olen testaillut useita varastoni lankoja ja aloittanut uutta paria. Erinomaisen kivaa.

Neulan ostin kurssilta ja se on poronluuta. Paljon paremmin tuntuinen kuin ennen tuntia ostamani puuneula. Keltainen lanka on hahtuvan tapaista, mutta ei yhtä herkästi katkeavaa. Varmasti ihan sopivaa neulakintaisiin, mutta syytän lankaa epätasaisesta jäljestä, sillä kuten valkoisesta huomaa, osaan tehdä myös suhteellisen tasaista.

Voin suositella neulakinnaskursseja, jos sellaisia lähelläsi pidetään. Tekniikoita on satoja. Itse opettelin venäläisen 2-2-2 -tekniikan, joka oli alkuvaikeuksien jälkeen melko helppo oppia. 
Päässä on suunnattomasti ideoita, mutta tekniikka on hidasta, joten mitään nopeaa ei oikeastaan saa aikaiseksi. Lapasten tekemiseen menee tekijältäkin jopa 6 tuntia.