maanantai 12. joulukuuta 2016

Hiljaiselon päättymistä ennakoiva postaus

Melkein vuosi on siitä, kun viimeeksi olen blogannut. Elämä on vain tuntunut olevan niin kiireistä, että en ole ehtinyt ajatella blogejani. Lisäksi kahden blogin ylläpitäminen kävi liian raskaaksi. Käsitöitä saatikka lukemista en kuitenkaan ole unohtanut. Olen myös aktiivisesti päivittäin seurannut muiden blogeja. Nyt tuntuu hetki oikealta jatkaa jälleen. Aion kuitenkin yhdistää kirjallisuusblogini tähän blogiin, joten käsitöiden ohella käsittelen myös kirjoja ja ehkä ruokaakin. 

Lähdetään kuitenkin perinteisesti matkaan. Tätä huivia tein keväästä alkaen matkoilla, telkkaria katsellessa ja jopa rannalla. Se kulki mukanani muutamassa eri maassakin. Alusta alkaen oli hieman skeptinen värin suhteen ja lopputulos ei vakuuttanut värin suhteen. Sen sijaa lanka ja malli ovat aivan ihania. Ohjeesta poiketen tein reunaan 2o2n-reunuksen.

Kyseessä on täysin optimaalinen aivoton työ, pelkkää oikeaa ja ajoittain lisäyksiä. Mieli tekisi tehdä paremmin omiin väreihin sopiva, mutta otin aivottomaksi työksi välillä erään toisen mallin.

Malli: Nuvem
Lanka: Drops Lace
Kulutus: 159 g



perjantai 25. joulukuuta 2015

Vähän haasteellisempi huivi

Ostin ihanat smaragdin vihreät Jaipur Silk Fino lankavyyhdit jo pari vuotta sitten. Ajatuksena oli neuloa juuri tämä malli. Silloin en tajunnut, että joskus on ihan vain neulottava niin kuin ohjeessa lukee eikä saa soveltaa yhtään. 

Tätini täytti tässä joulun aikaan 70 vuotta ja äitini pyysi neulomaan hänelle huivin ja malliksi päätyi juuri tämä Semele

ja langan tuli olla silkkiä. Jotenkin kaivoin vihreät vyyhtini jälleen esiin.

Neulonta sujui kuin leikiten, tein niin kuin sanottiin. Ekan vyyhdin loputtua otin toisen vyyhdin, ja kuinka ollakaan niistä löytyi hienoinen sävyero, joka kuitenkaan ei näyttänyt ihan kauhean pahalta. Neuloin huivin loppuun. Ja sitten lähti huivi kylpyyn ja kylpyvesi värjäytyi kuinkas ollakaan vihreäksi. Siitä haileammasta päästä lähti loputkin värit. Ei auttanut kuin lykätä silkkihuivi väriliemeen ja muuta vaihtoehtoa ei oikein ollut kuin musta.

Mutta itse asiassa tämä musta on mielestäni jopa kauniinpi. Toivottavasti myös täti pitää.

Joulukalenterisukat

Sain tänä vuonna tehtyä vain nämä joulukalenterisukat. Missä neuloimme kerran -blogin sukat jäivät kesken. Joulukuu tuntui olevan niin kiireinen jälleen.

Näihin upposi 7 veikkaa jonkin verran, ei kyllä tarpeeksi, sillä lankaa löytyy vielä ihan reilusti. Tytär vei sukat heti itselleen, samalla myös  lapaset, joiden värin toistaminen oli haaste. Yritän kuvailla ne jossain vaiheessa uudelleen.




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Instagram

Kännykällä blogin päivittäminen on kovin työlästä, joten taidan siirtyä joulukalenterin seurannassa Instagramiin. Tervetuloa seuraamaan. Sieltä löytyy toki muutakin kuin vain joulukalenteriasiaa.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenterin ensimmäinen luukku

Päätin osallistua joulukalenterivaihtoon. Ajatuksena on lähettää toiselle henkilölle 24 kalenteriluukkua ja saada vastaavasti itse jostain tuo sama määrä luukkuja.
 
Minä lähetin omani Amrialle ja sain taas omani Jenniltä. Yritän postata joka päivä luukun sisällön tänne blogiin, mutta suokaa jo anteeksi, jos joskus laitan useamman päivän kerralla.

Ensimmäisestä luukusta paljastui itse askarreltu kortti, jossa on Nyt sytytämme kynttilän -laulun ensimmäinen säkeistö. Laulu on meilläkin hyvin suosittu ja yksi lempi joululauluistani.

Kuva on näpätty aamulla kännykällä, joten pahoittelen laatua.


tiistai 24. marraskuuta 2015

Testing testing

Älkää vain ajatelko, että en ole tehnyt mitään. Olen niin koukussa koeneulontaan, että on mennyt täysin överiksi.


Ensinnä sukat, jotka neuloin Onion Nettle -langasta. Nokkosta siis. Näissä on muutamia helmiä ja yksinkertainen mallineule. Kivat ja nopeat neuloa. Malli on Rhoswen.


Sitten kauluri Handun sukkalangasta. Tästä ei oikein sukkia olisi saanutkaan, sillä lanka on liukuvärjätty. Ohje on Bluebell cowl.   Täytyy myöntää, että tämä oli suhteellisen suuritöinen. Mallineule on kivaa, mutta ohut lanka ja ohuet puikot. No, tehän tiedätte. Lopputulos on kuitenkin oikein kiva.


Sitten kynsikkäät. Tästä ohjetta muokkasin vähän, että sain niistä symmetrist. Oikein kivat tuli. Lankana on Dropsin Delight ja nämä ovatkin olleet kovassa käytössä. Huom. kuvausassistentti. Ohje on Roberta the librarian. Tällä hetkellä neulon saman suunnittelijan pipoa.


Tämä ei ollutkaan testineule ollenkaan, vaan tilaus tyttäreltä. Purl ridge cowl  Drops love you III -langasta. Kivan pehmeä ja nopea tehdä.


Sitten setti vähän paksummasta langasta. Näissä käytin ohjeen mukaista Novita Naavaa ja näistähän tuli kivan pehmeät ja muhkeat. Helmipöllön myssy ja huivi kyseessä.



Ja vielä viimeeksi pipo. Tästä tykkään kovasti. Kuviot kuvaavat voikukkia ja niistä lentäviä hahtuvia. Lankana Lanitium ex Machina perussukkalanka. Puikot olivat pienet ja työtä riitti, mutta pipo on aivan ihana. Ohje on Winter's dandelion.  Taisin tehdä aika tiukkaa, mutta olen oikein tyytyväinen omaan jälkeeni ja ihanan väriseen lankaan.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Mitä ihmettä, paita?

Tämän paidan neulomiseen meni Ravelryn mukaan "vain" 7 kuukautta. Todellisuudessa neuloin keväällä paidan melkein valmiiksi, vain 1,5 hihaa uupui. Nyt talven tullessa olikin oiva aika neuloa valmiiksi kesäpaita. Kaipa tuota voi käyttää myös talvella.


Onhan tuo ihan kiva. Vähän tuli ehkä liian leveä, mutta toisaalta peittää nuo rasvamakkarat vyötäröltä paremmin. Kuvia ottaessa olin täysin oman mukavuusalueen ulkopuolella, sillä syystäkin inhoan katsella kuvia itsestäni, toisaalta olen aina inhonnut, myös silloin, kun olin laiha ja nuori.


Muutoin olen taas tikutellut testineuleita.


Paidan ohje on Dropsilta kuten myös lanka Belle. Koko on XL ja näin jälkikäteen ajatellen L:kin olisi saattanut mennä. Lankaa meni sellaiset reilu 10 kerää eli 512 grammaa.